Hätälä tuo vuoden 2025 alusta markkinoille kaksi uutta kalapyörykkää: täysin kotimaisen Muikkupyörykän ja terveellisiä kasviksia ja kalaa yhdistelevän Kalakasvispyörykän.
Monet suomalaiset haluavat ruuanlaitolta ennen kaikkea vaivattomuutta, ja trendi näkyy myös tilastoissa: valmisruokien myynti on kasvanut kiivaasti jo muutamia vuosia. Myös kalansyönnin lisääminen on noussut kyselytutkimuksissa suomalaisten tavoitteeksi oman ruokavalion suhteen.
Hätälä vastaa kuluttajien toiveisiin tuomalla markkinoille kaksi uutta helpon herkullista kalatuotetta: Muikkupyörykän ja Kalakasvispyörykän. Yhdessä tutun suosikin Lohipyörykän kanssa ne muodostavat Hätälän parhaat kalapyörykät -trion, joka tarjoaa monipuolista kalalla herkuttelun vaivattomuutta, niin yhdessä kuin erikseen.
Kotimaista muikkua Hätälän kalastajilta
Uutuus Muikkupyörykkä on täysin kotimainen kalaherkku. Rehti Muikkupyörykkä tekee vastuullisen kotimaisen luonnonkalan lisäämisestä ruokavalioon ennennäkemättömän vaivatonta. Muikkupyörykkä on jo valloittanut ruokailijat maistatuksissa, ja Oulun kaupunki on valinnut tuotteen lounasruokalistoilleen.
Kala ja kasvikset – huipputerveellinen yhdistelmä
Toinen uutuus on herkullinen Kalakasvispyörykkä, joka yhdistää kalan ja kasvisten parhaat puolet. Kalan seurana pyörykässä maistuvat suomalaisen kotikeittiön suosikit: peruna, tilli, sipuli, porkkana ja paprika. Kala ja kasvikset tekevät Kalakasvispyörykästä terveellisemmän pyörykkävalinnan arjen ostokoriin.
Uudistunut klassikko ilahduttaa
Pyörykkätrion täydentää valikoimamme kestohitti Lohipyörykkä. Klassikko on kuitenkin uudistunut keväällä 2024 vastaamaan entistä tarkemmin faniensa makuun: Hätälän tuotekehitys paranteli Lohipyörykän reseptiä palautteiden pohjalta. Uuden koneinvestoinnin ansiosta pyöryköiden laatu on entistäkin tasaisempi.
Pyöritelty Oulussa ateriaksi tai naposteltavaksi
Niin Lohipyörykät, Muikkupyörykät kuin Kalakasvispyörykät on pyöritelty kotikeittiöiden iloksi Oulussa, Hätälän omalla tehtaalla. Ne ovat valmiita naposteltavaksi sellaisenaan vaikka suoraan pakkauksesta, mutta muuntuvat esimerkiksi perunan, riisin tai pastan seurassa kokonaiseksi vaivattomaksi kala-ateriaksi. Kastikkeeksi sopii esimerkiksi kylmä kermaviilikastike. Pyörykät on helppo ja nopea lämmittää: paistinpannulla 2–3 minuuttia, uunissa 8–10 minuuttia (200 °C) tai mikrossa noin 2 minuuttia.
Täältä löydät parhaat pyörykät
Hätälän parhaat kalapyörykät -trion uutuustuotteet Muikkupyörykkä ja Kalakasvispyörykkä liittyvät Lohipyörykän seuraan tammikuusta 2025 alkaen. Einesosaston sijasta pyörykät löytyvät kalahyllystä, ja runsaasti kalaa ne sisältävätkin: kalan osuus Lohipyörykässä ja Muikkupyörykässä on peräti 80 %, ja Kalakasvispyörykässäkin 71 %.
Tuotteita on myynnissä hyvinvarustelluissa ruokakaupoissa kautta Suomen. Pyörykät ovat saatavilla 250 g:n rasiapakkauksissa, jotka ovat 100 % kierrätettäviä, sekä 900 g:n dyno-pakkauksissa.
Kuluttajilta kuultua
”Loistavat on nuo paistetut lohipyörykät ja nehän on todellista fastfoodia. Kiitos hyvästä tuotteesta.”
”Maukkaita ja sopivasti kalan makua. Tykkäsin kovasti Muikkupyöryköistä.”
”Kalapullat on hyviä.” – Jona, 9 v. –
tutustu tuotteisiin
Tarkemmat tuotetiedot, ainesosat ja ravintosisällöt löydät Hätälän pyöryköiden omilta sivuilta.