Hätälän kalastaja Jarkko Ålander troolaamassa

Esittelyssä Hätälän kalastaja
Jarkko Ålander

"Tässä työssä ei kannata koskaan olettaa mitään varmaksi. Pitää mennä tilanteen mukaan."

Jarkko Ålander, Oulu
Pyytää Hätälälle mm. muikkua ja karisiikaa Perämereltä

 

”Ihmisillä on monesti ammattikalastuksesta negatiivinen kuva vähän epämääräisenä ja sotkuisena puuhasteluna. Tämä on ihan ammattimaista yritystoimintaa, jolla pystyy elättämään itsensä. Periaatteessahan troolaus on näinä päivinä jo melkein nättiä sisätyötä, kun kalusto on kunnossa.

Oppi työhön on tullut ihan kantapään kautta ja salaiset kalastusopit isältä Jukalta, joka on myös kalastaja. Ammatinvalinta on ollut itsestäänselvyys. Olen lapsesta asti kulkenut isän matkassa merellä. Isä vähän ajatteli, että loppuuko innostus mopoiässä, mutta niin ei käynyt vaan aloin ammattikalastajaksi heti kun täytin 18.

Kyllä tämä vaatii tietynlaista luonnetta: pitää olla valmis tekemään päivällä ja yöllä ja sunnuntaina eli työtä tehdään silloin kun sitä on. Vapaapäivät on aika harvassa. Kun ei olla merellä, huolletaan kalustoa. Pitää itse osata korjata hydrauliikat ja vinssit ja sähköhommat. Jopa ankkurit hitsataan itse.

Parasta kalastajan työssä on vapaus. Olet itse oma johtajasi ja voit asettaa omat tavoitteet; haastaa itsesi kilpailemaan itseäsi ja aikaa vastaan esimerkiksi kalankäsittelyssä. Ja ainahan sitä pyrkii kehittämään yritystoimintaa.

Karisiian eli villisiian kalastus alkaa keväällä kun jäät lähtee ja vedet pääsee vähän lämpenemään. Joskus se menee toukokuun lopullekin. Siian lisäksi tulee myös muikkua.

Merelle ei aina tarvitse olla heti aamusta menossa. Esimerkiksi pohjasta troolatessa keskipäivä on paras, ja kesällä iltahämärä, jolloin kalat käsitellään yöllä ja ne lähtevät eteenpäin aamulla.

Meillä noudatetaan tarkasti kestävän kehityksen periaatteita ja kalastuskiintiöitä. Troolaus myös itse asiassa elvyttää merenpohjaa. Ihmiset ei ehkä täysin hahmota, kuinka paljon meressä oikein on kalaa. Ammattikalastajien saalis on siitä vain murto-osa.

Nopea jäittäminen heti pyynnin jälkeen on kalan säilyvyydessä avainosassa, litra jäätä per kilo kalaa. Se, mitä tulee mereltä ylös, pakataan alle kilometrin päässä kotisatamasta yksityisessä kalahallissa. Kalastaja taitaa myös kalankäsittelyn fileointia myöten. Kalahallilla kalat perataan ja pestään ja jäitetään uudestaan. Jokainen vaihe on tärkeä, mitään ei saa skipata.

Kun kalastaa monipuolisesti kausien mukaan, riittää kyllä työtä ympäri vuoden. Aina sitä kalaa jostain nousee! Joskus pitää vain vähän enemmän ajella saaliin perässä. Sää ja lämpötila vaikuttaa, ja siitä paikasta, mistä viime vuonna nousi kalaa, ei välttämättä enää nouse.

Ammattikalastajan pitää olla joustava ja pystyä muuttumaan. Vaihtelevuus on myös plussaa työssä, kun yksi kausi kestää maksimissaan kaksi kuukautta. Tässä työssä ei kannata koskaan olettaa mitään varmaksi, eli pitää mennä tilanteen mukaan.”

 

Hyväksy tilastointi- ja markkinointievästeet katsoaksesi videon. Muuta hyväksyntääsi