Graavilohi ruotsalaiseen tapaan

Ainekset
Hätälän lohifilee, D-leikattu
Sokeria
Hienoa merisuolaa
Valkopippuria kokonaisena
Tilliä
Valmistus
1. Suolaa lohifilee kauttaaltaan. Lisää saman verran hienoa sokeria (n. 2 rkl per 1 kg lohifileetä). Murskaa kokonaiset valkopippurit esimerkiksi huhmareessa ja lisää fileen päälle.
2. Anna fileen suolaantua jääkaapissa vähintään yön yli, mieluiten n. 18 tuntia. Hieno merisuola sulaa nopeasti ja sokeri pehmentää lohen makua ja rakennetta.
3. Valuta astiaan kerääntynyt neste pois. Aseta filee ohuen kelmun päälle. Poista kalan pintaan jääneet mausteet leivinpaperilla tai veitsellä. Lisää vielä valkopippuria oman maun mukaan. Voit lisätä tillin joko tässä vaiheessa tai vasta siivutuksen yhteydessä. Siivutusvaiheessa lisätty tilli säilyy vihreämpänä.
4. Kääri kala tiukaksi paketiksi kelmuun ja käännä se toisinpäin. Laita filee jääkaappiin nahkapuoli ylöspäin, jotta mausteet, suola ja sokeri tasaantuvat paremmin. Annan kalan graavautua vielä 6–12 tuntia, jotta saat parhaan lopputuloksen.
5. Kääri filee ulos kelmusta. Pyyhi taas ylimääräiset mausteet kalasta. Siivuta kala syiden vastaisesti. Näin saat kauniit siivut, jotka irtoavat toisistaan helpommin. Koristele tillillä, ellet lisännyt tilliä jo aiemmin.