Kokonaista siikaa yrttiöljykastikkeella | Reseptit | Hätälä Oy

Kokonainen grillattu siika yrttikastikkeella

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (0)

Arvioi resepti tähdillä

Ladataan...
Me suomalaiset valmistamme harvoin kokonaista kalaa. Kokeile rohkeasti kypsentää kokonainen siika grillissä, se on helpompaa kuin luulet. Lopputulos palkitsee. Nappaa tästä resepti herkulliselle grillatulle siialle!

Ainekset

4 kpl kokonaista siikaa, mielellään tasakokoisia ja suomustettuna
4 rkl merisuolaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 rkl voita
½ nippua kevätsipulia
Vinaigrette-kastike:
1 dl oliiviöljyä
Ruohosipulia tai kevätsipulia
½ kpl punaista paprikaa
Tuoretta rakuunaa
Suolaa ja pippuria
1 sitruunan mehu

Valmistus

Huuhtele ja kuivaa kokonaiset siiat. Ripottele kalojen sisään seosta jossa on merisuolaa, sokeria ja vaniljasokeria ja anna maustua koosta riippuen 1-1½ tuntia.

Valmista sillä aikaa vinaigrette-kastike. Pilko kiinteät raaka-aineet pieneksi palasiksi ja lisää nesteet joukkoon. Lisää suola ja pippuri.

Pyyhi ylimääräiset suolat kalan sisältä. Tee pari viiltoa kalan paksuimpaan kohtaa ja sivele pintaan oliiviöljyä. Tee huoneenlämpöisestä voista ja pilkotusta kevätsipulista tahna ja täytä kalat tahnalla.

Kypsennä kalat aluksi kuumalla, kovalla lämmöllä, jotta pintaan saadaan hyvä väri, ja suorita loppukypsennys lämpöä pienentäen. Pintaan voi kypsennyksen aikana sivellä oliiviöljyä ja sitruunanmehua. Paistoaika on täysin riippuvainen kalan koosta ja käytetyn grillin lämmöstä. Kypsyyden voi tarkistaa veitsen kärjellä kalan paksuimmasta kohdasta.

Valele vinaigrette-kastiketta kalan pintaan juuri ennen tarjoilua.

Tiesitkö

Me suomalaiset valmistamme harvoin kokonaista kalaa. Kokonaisessa kalassa on kuitenkin muutamia, todella hyviä puolia ja muualla Euroopassa se onkin tavallinen tuote ravintoloiden ruokalistoilla. Paras etu fileepalaan verrattuna on se, että kokonainen kala säilyttää mehevyytensä huomattavasti paremmin ja kalan oma aito maku tulee paremmin esille. Kokonaisen kalan valmistus on myös täten helpompaa: mausteet sisään ja kypsennys joko uunissa, pannulla, tikun nokassa nuotiolla, grillissä... Ainostaan kalan koko on syytä olla sopiva kokonaisena paistettavaksi.

Entäs ne ruodot? Ruodot kuuluvat kalaan ja niistä selviää, kun perehtyy hieman kalan anatomiaan. Tässä ruodonpoisto-ohje vaihe vaiheelta:

1. Tee viilto pään takaa pyrstöön asti kalan selkärankaa vasten

2. Siirrä veitsellä varovasti selkäpuolen liha kalan yläpuolelle ja vatsapuolen liha alapuolelle niin että nahka tulee alaspäin

3. Livuta veistä selkärangan alapuolella, niin että selkäranka irtoaa ja pää jää siihen kiinni. Tähän osaan jää kaikki ruodot jos kypsyysaste on oikea. Jos kala on kypsynyt liikaa ja kuivunut jäävät pienet ruodot kiinni lihaan. Nosta ruoto syrjään.

4. Käännä sivussa olleet kalapalat takaisin alkuperäisille paikoille.

Kalan ruodonpoistoon eli transeeraukseen on olemassa omanlainen veitsi, mutta se onnistuu hyvin tavallisella ruokaveitsellä, ei siis tarvita terävää veistä.

Vinaigrettekastikeet sopivat hyvin kesään. Ne ovat kevyitä ja herättävät kirpeydellään hyvin ruokahalun varsinkin kuumalla ilmalla. Vinaigrette-kastike on parhaimmillaan juuri valmistettuna ja sitä voi muunnella lisäämällä siihen pääraaka-aineeseen sopivaa lientä. Vinaigrettekastikeeseen kuuluvat myös olennaisesti tuoreet lehtiyrtit, kuten tilli, persilja, rakuuna tai korianteri.

Kommentit

  1. Riitta
    09.10.2021 klo 11:55

    Ja vinaigrette-kastike mihin?

    • Hätälä
      11.10.2021 klo 13:43

      Kiitos hyvästä huomiosta! Vinaigrette-kastiketta voi valella kypsäksi grillatun kalan päälle ennen tarjoilua. Selkeytimme reseptiä sen osalta.

Kommentoi reseptiä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *