Hätälä Gastro Helsinki -messuilla uutinen, artikkelikuva, muikkupiiras

“Muikku on uusi musta” – Michelin-kokki liputtaa kotimaisen perinnekalan puolesta

Keittiömestari Jouni Törmänen kokkaa ja maistattaa muikkua Gastro Helsinki -messuilla 18.–20.5.2022  Hätälän osastolla.

Jouni Törmänen on työskennellyt jo yli 20 vuotta keittiömestarina ja ravintoloitsijana Ranskassa. Törmäsen juuret ovat kuitenkin Kuusamossa, ja sitäkin kautta muikku on hänelle erittäin tuttu kalalaji – onhan huippukokin synnyinseutu tunnettu EU:n alkuperäisnimisuojaa nauttivasta Kitkan viisas -muikkukannasta.

”Muikkuhan on ympäristöystävällistä, suomalaista lähiruokaa parhaimmillaan, ja monipuolinen raaka-aine. Monilla on siitä vanhanaikainen kuva, mutta muikusta saa niin moderneja fine dining -annoksia kuin rentoa katuruokaa. Ei toki pidä väheksyä perinteisiä paistettuja muikkujakaan; niistä saa pannulla voista paistettuna todella herkullisen ruoan aikaiseksi”, Törmänen sanoo.

Ranskalaisille muikku ei ole tuttu raaka-aine, mutta muuten luonnonkaloja hyödynnetään monipuolisesti paikallisessa keittiössä.

”Ranskassa syödään paljon luonnonkalaa. Eniten tietysti Atlantilta ja Välimereltä pyydettyä, kuten vaikkapa turskaa, makrillia, punakampelaa ja ankeriasta. Meille suomalaisille hyvinkin tuttu hauki on sekin suosittu kala ranskalaisessa keittiössä”, Törmänen summaa.

 

Michelin-kokki Jouni Törmänen, uutisen sisältökuva

 

Trendikkäästi ympäristöystävällinen muikku

Gastro Helsinki -messuilla Törmänen tarjoilee muikkua muodossa Fish & chips á la Hätälä.

”Kuten nimestä voi päätellä, niin inspiraationa on ollut klassinen brittiläinen kalaherkku. Muikut on friteerattu täydellisen rapeiksi, samoin perunalohkot, ja annoksen kruunaa aromikas mutta raikas yrttikreemi. Lopputulos sopii erinomaisesti yhä suosiotaan kasvattavaan katuruokatrendiin”, Törmänen kuvailee.

Trendeihin sopivan ruoan muikusta tekee myös sen ympäristöystävällisyys: kotimainen luonnonkala on tunnetusti ja tutkitusti ilmastoystävällistä ruokaa. Kotimaista muikkua on saatavilla lähes ympäri vuoden.

 

Työtä muikun menekin edistämiseksi

Muikku on mukana myös valtioneuvoston vuonna 2021 hyväksymässä Kotimaisen kalan edistämisohjelmassa, jonka tavoitteena on viisinkertaistaa silakan ja kaksinkertaistaa muiden kotimaisten luonnonkalojen elintarvikekäyttö vuoteen 2035 mennessä.

”Hätälä on Suomen suurin kotimaisen luonnonkalan ostaja, ja teemme jatkuvasti tuotekehitystyötä kotimaisten luonnonkalojen tehokkaammaksi hyödyntämiseksi ja niiden menekin edistämiseksi”, kertoo Hätälä Oy:n varatoimitusjohtaja Matti Isohätälä. ”Yhteistyökumppaneinamme on yli 400 suomalaista ammattikalastajaa, joiden elinkeinon kannattavuutta ja jatkuvuutta myös seuraaviin sukupolviin haluamme tukea.”