Grillattua siikaa ja kesäkasviksia
Ainekset
800 g Hätälän siikafileetä
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
250 g terttutomaatteja
250 g varhaiskaalia
2 kesäsipulia (säästä varret kastikkeeseen)
nippu lehtipersiljaa
Kastike:
1/2 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
2 sipulin vartta hienonnettuna
Valmistus
Valmista kastike sekoittamalla kastikkeen ainekset keskenään.
Valele siikafileiden päälle öljyä ja ripottele pinnalle hyppysellinen suolaa. Leikkaa sipulin varret pois ja halkaise sipulit kahtia. Huuhtele ja kuivaa kaikki kasvikset ja valele päälle öljyä.
Kuumenna grilli keskilämmölle. Nosta ensin kasvikset grilliin ja grillaa, kunnes ne saavat kevyen paistopinnan. Lisää siikafileet ritilälle nahkapuoli alaspäin. Grillaa molemmin puolin noin 4 minuuttia ja mielellään filettä vain kerran kääntäen, jotta kala pysyy paremmin kauniina ja kasassa.
Nosta grilliherkut tarjoiluastiaan ja lusikoi kastike päälle. Koristele annos lehtipersiljalla ja tarjoile.