Chili-limelohi lohiresepti

Chili-limelohi

1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (1)

Arvioi resepti tähdillä

Loading...
Hellapoliisin Hätälälle laatimassa lohireseptissä kokonainen lohifilee leikataan kauniiksi lohimedaljongeiksi. Chilistä ja limestä makuunsa potkua saava lohiruoka valmistuu vain puolessa tunnissa eli se sopii erinomaisesti myös arkiruuaksi. Katso alempaa myös Hätälän ohje lohimedaljonkien leikkaamiseen videolta!

Ainekset

1 kg Hätälän Lohifilee, ruodoton
1–2 mieto punainen chili
2 valkosipulinkynttä
5 limenlehteä (pakaste tai kuivattu)
2-3 rkl öljyä
1 limen mehu
1 tl suolaa
1 lime viipaleina

Kasvislisuke:
400 g kesäkurpitsaa
2 pientä punasipulia
3 valkosipulinkynttä
200 g miniterttu- tai miniluumutomaatteja
50 g sokeriherneenpalkoja
1 iso punainen paprika
2 rkl öljyä
suolaa maun mukaan

Jogurttikastike:
500 g turkkilaista jogurttia
½ kurkku
suolaa maun mukaan
2 valkosipulinkynttä
tuoretta minttua tai Thai Basilikaa

Valmistus

Leikkaa lohifilee viiteen yhtä suureen osaan. Leikkaa sitten jokaiseen keskelle viilto siten, että se on läpi fileen, mutta ei nahkasta läpi. Käännä keskeltä siten, että saat kalasta kauniin medaljongin.

Puolita chili ja poista siemenet. Hienonna chili ja valkosipulinkynnet. Poista limenlehdistä lehtiruoti ja hienonna lehdet pieneksi silpuksi. Sekoita chilin, valkosipulin ja limenlehtien joukkoon öljy.

Kuumenna pannu ja laita medaljongit kaksi kerrallaan kuumalle pannulle. Paista pintaan kaunis väri ja siirrä kalat sitten leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Ripottele kalan pinnalle suolaa. Lisää mauste-öljyseos pannulle ja kuumenna hetki. Purista joukkoon limen mehu. Sivele seos lohimedaljonkien pinnalle. Viipaloi lime ja paista kuumalla pannulla molemmin puolin. Nosta sitten lohimedaljonkien päälle. Kypsennä lohta uunissa 200-asteessa noin 10–15 minuuttia.

Valmista sillä välin kasvislisuke ja jogurttikastike: huuhtele ja paloittele kesäkurpitsa haluamaasi muotoon. Kuori punasipulit ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Huuhtele miniterttu- tai miniluumutomaatit. Viipaloi sokeriherneenpalot ja paloittele paprika.

Kuumenna öljy pannulla ja pikapaista kasviksia muutama minuutti. Mausta suolalla.
Valmista kastike. Laita turkkilainen jogurtti kulhoon. Raasta kurkku ja purista ylimääräinen neste pois siivilässä. Sekoita kurkku, suola ja hienonnetut valkosipulinkynnet joukkoon. Hienonna lopuksi joukkoon tuoreita yrttejä. Sekoita ja tarkista maku.

Tarjoa herkulliset lohimedaljongit kasvislisukkeen ja jogurttikastikkeen kanssa.

Katso video

Hätälän kalankäsittelyvinkit – Lohimedaljonkien leikkaaminen

Tiesitkö

Vinkki! Voit halutessasi kypsentää kasvikset myös uunissa kalan kanssa. Käytä erilaisia kasviksia maun mukaan.

Kommentoi reseptiä

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *