Lindströmin pihvit kalasta tillinsiemenkastikkeella
Ainekset
700 g Hätälän lohta tai kirjolohta nahattomana ja ruodottomana
1 sipuli hienonnettuna
2 kananmunan keltuaista
1 dl kermaa
2 kpl keskikokoista kypsää perunaa raastettuna
1 dl suolakurkkua pieninä kuutioina/raasteena
2 dl kypsää punajuurta tai etikkapunajuurta pieninä kuutioina/raasteena
2 rkl kaprista, maun mukaan
2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
2 tl suolaa
ripaus jauhettua mustapippuria
voita paistamiseen
Kastike:
½ dl tummaa balsamicoa
1 dl punaviiniä
2 ½ dl lihalientä
2 ½ dl kalalientä
2 rkl rypsiöljyä
50 g porkkanaa, kuutioina
100 g salottisipulia, viipaleina
½ kpl tuoretta fenkolia, viipaleina
50 g purjoa, viipaleina
½ tl tillinsiemeniä (tai fenkolin siemeniä)
tillinvarsia
suolaa ja pippuria
1 tl hunajaa
2 rkl voita
2 tl Maizenaa sekoitettuna vesitilkkaan
Valmistus
Kuullota sipulit voissa kypsäksi ja jäähdytä. Hienonna kala karkeaksi massaksi esimerkiksi lihamyllyllä tai veitsellä. Lisää suola kalaan ja anna tekeytyä jääkaapissa 30 min.
Sekoita kulhossa keltuaiset kalamassaan. Lisää kerma pikkuhiljaa koko ajan lastalla sekoittaen. Lisää loput ainekset ja sekoita huolellisesti. Muotoile massasta esim. kostutetuin käsin sopivan kokoisia pihvejä. Paista pihvit ruskistetussa voissa molemmin puolin mehukkaan kypsiksi.
Valmista kastike: Kuullota kasviksia öljyssä 3 min. Lisää etikka ja anna kiehahtaa. Lisää kaikki ainekset kattilaan ja keitä hiljalleen, kunnes kastike hieman saostuu. Siivilöi tiheän siivilän läpi. Suurusta kastike Maizenalla. Kiehauta, lisää hunaja ja voi. Mausta ja tarkista maku.
Kypsennä parsakaali tai muut mieleisesi kasvikset. Kokoa pihvit, kasvikset ja kastike annokseksi esim. perunamuusin kera, koristele tillillä ja nauti.