Kun suomalaisilta kysytään, mitä he haluaisivat lisätä ruokavalioonsa, on listan kärkisijoilla yleensä kala. Yksi tapa, jolla Hätälä pyrkii tukemaan ihmisiä tässä tavoitteessa, on herkulliset ja inspiroivat kalaruokareseptit. Niitä Hätälän oman väen lisäksi laatii ruokavaikuttaja Peggy Thomas, jonka Pienessä punaisessa keittiössä valmistuu joka kuukausi herkullinen kala-ateria Hätälän tuotteista: kreikkalaisesta madekeitosta meheviin loimulohiburgereihin ja helpoista arkiruuista juhlapöydän kruunaaviin voileipäkakkuihin.
Lempääläinen Peggy Thomas on suomalaisille tuttu ennen kaikkea suositusta Peggyn pieni punainen keittiö -blogista, jolla on n. 100 000 uniikkia sivukävijää kuukaudessa. Blogin ohessa Thomas on kirjoittanut myös neljä ruokakirjaa, joista uusin, Peggyn pieni punainen joulu, ilmestyi 2023. Ura ruokavaikuttajana alkoi kuitenkin vahingosta.
– En ihan tarkkaan ymmärtänyt, mikä blogi on, kun aloin postata blogialustalle kuvia, jotta walesiläisen mieheni sukulaiset näkevät perheemme arkea. Järkytyin tajutessani, että kuvat näkyvätkin kaikille ja poistelin niitä hädissäni, Thomas muistelee huvittuneena. – Jätin sinne kuitenkin esimerkiksi lasten synttäreille tekemiäni kakkuja, ja siitä innostus ”ihan oikeaan” bloggaamiseen lähti. Pieni punainen keittiö on ollut päätyöni sen jälkeen, kun se valittiin vuonna 2017 Suomen suosituimmaksi ruokablogiksi kävijädatan perusteella.
Hyvää ruokaa rehellisesti
Ihan pystymetsästä ei Thomas toki reseptien laatimista aloittanut, vaan hän on aikoinaan hankkinut ruoka-alan koulutuksen ravitsemis- ja hotellipalveluiden peruslinjalta.
– Se oli erinomainen startti ruoka-alalle. Siellä opin monenlaisia taitoja, esimerkiksi nylkemään mateen, Thomas kertoo. – Ja oppi siellä kokkaamaan niin, että on saanut oman nelilapsisen perheen pidettyä ruokittuna. Tosin perheelle kokatessa ruoka ei ole pelkkää ruokaa, vaan koen sen rakkauden ja välittämisen osoituksena arjen keskellä.
Vaikka ammattilaistaustaakin löytyy, ei pienessä punaisessa keittiössä hifistellä turhia.
– Tyylini on rennon rempseä, aidosti sellainen kuin itsekin olen. Olen myös rehellinen: en postaisi blogiin reseptiä ruuasta, joka ei omasta mielestäni maistu hyvältä.
Sesongin kala on aina paras
Inspiraatiota resepteihinsä Thomas saa ulkolaisista lehdistä ja some-trendeistä. Jälkimmäisiä hän tosin toteuttaa usein vasta, kun ne eivät enää trendaa joka kanavalla kyllästymiseen asti. Tärkein inspiraation lähde on yllättävänkin arkisesti kaupassakäynti.
– Kirjoitan aina ostoslistan valmiiksi, mutta sitten kun tällainen tarjoushaukka pääsee näkemään, mitä kaikkea ihanaa olisi nyt vähän edullisemmin, se lista unohtuu hyvin äkkiä, Thomas tunnustaa. – Etenkin kauniisti järjestelty kalatiski on heikkouteni. Seuraan kyllä kalatarjouksiakin todella tarkkaan.
Tarjousten lisäksi Thomasin ostoskoria ohjaavat vuodenajat.
– Pyrin aina valitsemaan sesongin raaka-aineita. Kaloistakin paras on mielestäni se, mikä on sesongissa. Siinä pysyy mielenkiintokin hyvin yllä, kun sesongin kala vaihtuu.
Koko kala hyödyksi
Taloudellinen bloggaaja huolehtii myös siitä, että ostettu kala tulee käytettyä tarkkaan.
– Kaikki syödään nahasta lähtien, kalaa ei meillä mene hävikkiin. Kokonaisen kalan ruodosta ja perkeistä keittelen kalalientä pakastimeen. Ja jos kalatiskin tarjouksesta ostaa tuoretta kalaa, niin senkin voi pakastaa myöhempää käyttöä varten, Thomas vinkkaa.
Hyvän hävikinvälttämisvinkin Thomas antaa myös kalan säilytyksestä:
– Jos kalan laittaa kotona +5-asteiseen jääkaappiin, niin eihän se enää seuraavana päivänä maistu tuoreelta. Pidän kalan aina jääkaapin kylmimmässä kohdassa ja laitan vielä kylmäkalleja ympärille.
Kalaruokaa monipuolisesti, arkena myös vaivattomasti
Lempikaloikseen Thomas mainitsee vaalealihaiset luonnonkalat, kuten kesän sesonkikala ahven. Monien vähän vaikeaksi kokattavaksi kokemaa haukeakaan hän ei vieroksu, vaan pyöräyttää ruuaksi joko aromikkaan haukicurryn tai haukipullat. Yksi kala on kuitenkin ylitse muiden:
– Oikein odotan aina talvea, että saa madetta! Thomas paljastaa. – Monet vieroksuvat madetta sen karun ulkomuodon vuoksi, mutta maku on herkullinen, voisi sanoa jopa hienostuneeksi. Tein uunimadetta ja söin itse kokonaisen mateen, kun tuli niin hyvää, eli perhettä varten pitäisi melkein kokata aina toinen kala, jos on madepäivä.
Blogin seuraajilta tulleiden kommenttien perustella monet kokevat kalaruoat vaikeaksi valmistaa.
– Helpollakin voi päästä alkuun eikä kaikkea tarvitse osata heti, Thomas tsemppaa. – Kannattaa valita se kala niin valmiina kuin vain voi: kidukset pois, valmiina fileinä. Kaupan kalatiskeillä kyllä autetaan.
Thomas itsekin arvostaa arjessa vaivattomia reseptejä.
– Ei muuta kuin filee pannulla kypsäksi, ja sehän kypsyy todella nopeasti. Kylkeen kasvikset ja kylmä kermaviilikastike, ja hyvää on! Vielä helpompi on uunikala lisukkeineen yhden pellin taktiikalla.
Hyvä yhteistyö Hätälän kanssa
Peggy Thomasin ja Hätälän reseptiyhteistyö on jatkunut tiiviinä jo 7 vuotta. Thomas on yhteistyöstä ylpeä.
– Arvostan valtavasti Hätälän kalastajien työtä, ja koko ketjua, jolla Hätälän tuotteet päätyvät lähikauppaani. Tuotteet ovat laadukkaita, ja valikoima kehittyy jatkuvasti. Kriteerinäni yritysyhteistöille on aina se, että valitsen vain tuotteita, joita käyttäisin muutenkin.
Hätälän kohdalla kriteeri täyttyy, sillä Thomasin perheessä kalaa on aina syöty monipuolisesti vähintään kahdesti viikossa.
– Kala on maistunut meillä kaikille. Silloin, kun lapset olivat pieniä, he halusivat kauppahallikäynniltä aina muutaman muikun heti herkuteltavaksi, Thomas muistelee. – Ainoa poikkeus oli silloin, kun kirjoitin Parhaat kalareseptit -kirjaani ja meillä syötiin kalaa koko vuosi. Silloin alkoi jo perheellä tulla mitta täyteen!
Peggy Thomasin reseptejä Hätälän kalasta – kokeile vaikka näitä:
Pyöreä voileipäkakku lohitäytteellä
Muikkuli-couscouspaistos
Paistettu ahven ja lyttyperunat
Savulohi-purkkisalaatti
Paistettu madefilee ja bataattiranskalaiset