Hätälän kalastaja Pekka Vakkilainen

Esittelyssä Hätälän kalastaja
Pekka Vakkilainen

"Lapsuuden harrastuksesta tuli ammatti."

Pekka Vakkilainen, Suomussalmi, Kainuu
Pyytää Hätälälle kuhaa Kiantajärvellä

”Olen työskennellyt ammattikalastajana nyt 10 vuotta. Lapsuuden harrastuksesta tuli ammatti. Parasta työssäni on vapaus. Kun on perhettä, niin on hyvä, että pystyy joustamaan työajoissa tarpeen mukaan ja hyvällä ilmalla lapsetkin voi olla mukana järvellä. Toisaalta sitten halutessaan pystyy tekemään töitä ihan urakalla.

Silloin kun on tyyni ilma, lähden aikaisin aamusta vesille. Sillä lailla saalis myös ehtii samana päivänä rekan kyytiin.

Kuhansaanti on tasaisinta syksypuolella. Kesä-heinäkuussa sitä nousee myös rysällä, talvisin taas pyydetään vain verkoilla. Alkukesästä kuha viihtyy matalalla, kun sillä on kutuaika, ja loppysyksystä painuu syvänteiden reunoille.

Vuodenajan mukaan kuhat ovat aika lailla vakiopaikoissa täällä järvellä, mutta myös tuulen suunnat ja veden lämpötilat vaikuttavat. Pyydyksiä siirrellään sitten sen mukaan, mistä kuhaa kulloinkin lähtee nousemaan.

Suomalaisten kannattaisi syödä enemmän kotimaista kuhaa. Se on terveellistä ja maukasta ruokaa ja kasvanut täällä puhtaissa vesissä. Ja kyllähän kotimaisten kalatuotteiden syönti edistää kaikin puolin suomalaisten hyvinvointia.”

 

Lue myös muiden Hätälän kalastajien tarinoita:

Jarkko Ålander
Timo Pitkänen
Marko Kuusinen
Juha Kyrö
Jari Temonen