Teriyaki uunilohi
Ainekset
Hätälän lohifilee tai kirjolohifilee
Teriyaki-kastiketta
Paahdettuja seesaminsiemeniä
Leikattua kevätsipulia
Pikkelöity kurkku:
300 g tuorekurkkua tai avomaankurkkua
Tilliä (runsaasti)
1-2-3-liemi eli:
1 osa etikkaa (0,5 dl)
2 osaa sokeria (1 dl)
3 osaa vettä (1,5 dl)
Suolaa
Valmistus
Pikkelöity kurkku: Kiehauta 1-2-3-liemi ja mausta suolalla. Voit varioida makua lisäämällä esimerkiksi sinapinsiementä tai tähtianista. Jäähdytä liemi. Leikkaa kurkut ohuiksi viipaleiksi kulhoon. Leikkaa tilli ja sekoita kurkkuviipaleisiin. Kaada jäähtynyttä lientä kurkkujen ja tillin päälle, peitä kannella ja ravistele hetki.
Leikkaa lohifilee halutessasi sopivankokoisiksi annospaloiksi. Suolaa kala kevyesti. Annostele teriyaki-kastike lohifileen tai annospalojen päälle, kääntele ja anna marinoitua 30 minuuttia. Paahda kala uunissa, pannulla tai grillissä, kunnes sen sisälämpötila on noin +55 °C. Kaloja voi penslata kastikkeella kypsymisen aikana.
Ripottele kypsän kalan pintaan paahdettuja seesaminsiemeniä ja kevätsipulia. Tarjoa kalat riisin, salaatin ja pikkeilöidyn kurkun kanssa.
Tiesitkö
Voit suolata kalan myös nestesuolauksella. Valmista 10 % suolaliemi: sekoita 1 dl (100 g) karkeaa merisuolaa ja 9 dl (900 g) vettä. Kiehauta ja jäähdytä. Upota lohifilee tai annospalat seokseen noin 15 minuutiksi.